Pohjanlahden siikakantojen perinnöllinen erilaistuminen ja merialueen siikasaaliiden alkuperä

Siikakantojen hoito ja siikaan kohdistuvan kalastuksen saately ovat tarkeita tulevaisuuden siiankalastusmahdollisuuksien turvaamiseksi. Suunnittelun edellytyksena on, etta tunnistetaan merialueellamme esiintyvat siikakannat ja niiden osuus saaliissa mahdollisimman hyvin. Rannikolla esiintyy kahta eri paasiikamuotoa, jokeen kudulle nouseva vaellussiika seka jokisuussa tai meressa kuteva merikutuinen siika, jonka pienikokoiseksi jaavia kantoja kutsutaan myos karisiioiksi. Tassa hankkeessa tutkittiin Pohjanlahden rannikkoalueen jokien ja merialueen siikakantojen valisia perinnollisia eroja, sukulaisuutta ja geneettisen diversiteetin maaraa, seka luotiin aineisto ja menetelma merialueen siikasaaliiden alkuperan selvittamiseksi geneettisen kantaosuusanalyysin perusteella. Tyo muodostaa perustan siikakantojen nykytilanteen arvioinnille, istutusten suunnittelulle ja siikasaaliiden kantaosuusanalyysin hyodyntamiselle myos jatkossa. Erotteluanalyysissa hyodynnettiin 16 DNA-mikrosatelliittigeenin muuntelua ja myos siikakantojen siivilahammasjakaumien eroja. Perusaineistona tutkittiin 2 211 vaellussiian ja merikutuisen siian naytetta, jotka olivat peraisin 27 erillisesta rannikon siikakannasta. Lisaksi merialueen saalissiikojen suomuista koottiin 10 naytetta, joiden kantakoostumus selvitettiin. Saalisaineisto oli vuosilta 2008–2014 viidelta merialueelta: Pohjoinen Perameri, Etelainen Perameri, Merenkurkku, Selkameri ja Ahvenanmeri. Saalissiikoja analysoitiin yhteensa 1 187 naytetta. Siikakantojen valiset perinnolliset erot eivat olleet kovin suuria. Selvia tilastollisesti merkitsevia eroja kuitenkin loytyi seka maantieteellisesti etaisempien siikakantojen etta erilaisten ekotyyppien valilla. Erityisesti Perameren vaellussiiat olivat hyvin samanlaisia. Kesasiian ja syyssiian valilla oli kuitenkin jonkin verran eroa. Rannikon siikakantojen geneettinen kokonaisrakenne kuvastaa hyvin taustalla olevaa populaatiorakennetta, jatkumoa pohjoisesta etelaan ja siita osin poikkeavaa merikutuisten siikojen ryhmittymaa. Tyon tuloksena laadittiin myos suositus siikakantojen hoitoyksikoiksi jatkossa. Geneettisen erojen perusteella voitiin Pohjanlahden alueelta erottaa 14 erillista samankaltaisten siikojen ryhmaa tai yksittaista siikakantaa, jotka voitiin tunnistaa merialueen saaliista. Nama ryhmat olivat: 1) Tornionjoen ja Kemijoen kesasiika, 2) Perameren vaellussiiat Kemijoelta Lestijoelle, 3) Kalajoen karisiika, 4) Perhonjoen, Kyronjoen ja Maalahden istutussiika, 5) Lapuanjoen siika, 6) Vexalan ja Mikkelinsaarten karisiika, 7) Maalahden merikutuinen siika, 8) Isojoen siika, 9) Merikarvian merikutuinen siika, 10) Kokemaenjoen vaellussiika, 11) Tammisaaren ja Bromarvin merikutuinen siika, 12) Halikonjoen edustan merikutuinen siika, 13) Mankinjoen siika, 14) Ahvenanmaan merikutuinen siika. Pohjoisen Perameren kaupallisesta kalastuksesta keratyssa vaellussiikanaytteessa oli enimmakseen kesasiikaa, ja merikutuisen siian naytteessa Kalajoen, Vexalan ja Maalahden merikutuista siikaa. Merenkurkun merisiikanayte oli paaosin Kalajoen luonnonvaraista merikutuista siikaa. Taman alueen vaellussiika sen sijaan oli selvasti enimmakseen Perameren vaellussiikoja. Selkameren merikutuisen siian naytteessa oli varmuudella ainakin Maalahden luonnonvaraista siikaa. Selkameren vaellussiikanaytteessa oli Perameren siikojen lisaksi Lapuanjoen viljeltya siikaa, Isojoen viljeltya siikaa ja jopa Saaristomeren alueen viljelyn siian tyyppista siikaa. Ahvenanmeren merisiika oli hyvin selvasti lahes yksinomaan alueelle suoritetuista istutuksista peraisin tai paikallista luonnonvaraista merisiikaa, jota alueella pitaisi edelleen paikoitellen esiintya.