Prolatiivi ja instrumentaali

Artikkelissa tarkastellaan suomen ns. prolatiivisia muodosteita. Varsinaisen prolatiivina tunnetun -(i)tse-aineksisen (maitse, meritse) muotokategorian sijaan tarkastelun keskipisteena ovat fennistiikassa lahinna yhdyssanoiksi luonnehditut ilmaukset, joissa nominatiivimuotoista substantiivia kuten sopimus seuraa elementti -teitse. Nain syntyvien sopimusteitse-tyyppisten muodosteiden morfologinen, syntaktinen ja semanttinen olemus on toistaiseksi jaanyt vaille erityishuomiota. Kattavin kuvaus suomen ja koko itamerensuomen prolatiivista on Inga Suoniemi-Taipaleen (1994) vaitoskirja Itamerensuomalaisten kielten prolatiivi, mutta tutkimuksen lahestymistapa on siina maarin leksikologinen ja dialektologinen, etta prolatiivia ei juurikaan ole tarkasteltu lauseopillisesti. Tassa paaasiallisesti nykyiseen kirjoitettuun kieleen keskittyvassa tutkimuksessa sen sijaan pohditaan prolatiivien maaritelmia ja tarkastellaan prolatiivin kayttoa erityisesti morfosyntaksin nakokulmasta. Prolatiivien vahemmalle huomiolle jaaneina ja suorastaan kiellettyina piirteina tarkastellaan muun muassa niiden marginaalista kykya saada substantiiveille ominaisia maaritteita, jotka saavat prolatiivit vaikuttamaan sijamuotoja muistuttavalta kategorialta. Tutkimuksen keskiossa on -teitse-aines, jota tiettavasti ensimmaista kertaa kasitellaan myos eraanlaisena kieliopillisena suffiksina eika pelkkana sanana. Huomiota saa -teitse-muodosteiden itsenaisyys suhteessa varsinaisiin -(i)tse-aineksisiin prolatiiveihin niin morfologian kuin semantiikankin nakokulmasta. Perinteista funktiokeskeisempi nakokulma tarjoaa mahdollisuuden pitaa -teitse-ainesta pikemminkin johtimena kuin yhdyssanojen jalkiosana. Lahempi semanttinen tarkastelu osoittaa, etta -teitse-muodosteet ovat usein pikemminkin instrumentaalisia – keinoja, valineita ja valittajia ilmaisevia – kuin prolatiivisia konkreettisen vaylan ilmaisimia. Erityisen yleisesti niilla viitataan oikeudellisiin menettelytapoihin (esim. oikeusteitse, ulosottoteitse ja lakiteitse), laaketieteellisiin valittajaelementteihin (sukupuoliteitse, veriteitse) ja toimenpiteisiin (tahystysteitse, laparotomiateitse) seka tiedonvalityksen valineisiin (radioteitse, satelliittiteitse, sahkopostiteitse). Marginaalisesti teitse toimii myos prolatiivisena postpositiona (ilmojen teitse), toisaalta -teitse-aineksen tapaan suffiksaalisena toimii myos sen lahin semanttinen vastine, postpositio kautta (oikeuskautta, sukupuolikautta). Prolatiivien tarkastelu paattyy kielihistoriallisiin ja kielenhuollollisiin havaintoihin, joiden yleisvaikutelma on prolatiivien eduksi. Vaikka varsinaisten -(i)tse-prolatiivien paikasta kieliopissa on monia nakemyksia ja ainakaan tavallisiksi sijoiksi niita ei voi kutsua, sijamaisia ominaisuuksia naytta olevan hivenen enemman kuin mihin prolatiivien kuvauksissa on yleensa totuttu. Erilaisista kuvausvaihtoehdoista huolimatta prolatiiveissa ei ole havaittu suurempia vikoja ja nykyinenkin kielenhuolto pitaa prolatiivien kayttoa jopa suositeltavina. Myos -teitse-aineksisten instrumentaalisten muodosteiden kehitysta on syyta pitaa tuloksena luonnollisesta kieliopillistumisesta, jolle tunnetaan funktionaalisia vastineita myos monissa muissa kielissa.